Tietoa meistä

Beijer Oy
kotimaisen teollisuuden yhteistyökumppani

Luotettava kumppani

Yli 90 vuoden kokemuksella

Beijer Oy on erikoistunut tekniseen tukkukauppaan ja edustaa useita maailman johtavia laite- ja raaka-ainevalmistajia. Tarjoamme kokonaisratkaisuja, joissa yhdistetään osaamisemme sekä korkealaatuiset tuotteemme ja näin luomme lisäarvoa asiakkaillemme. Yleisenä tavoitteenamme on kehittää Pohjoismaista teollisuutta ja sen kilpailukykyä.

Beijersissä työskentelee 11 teknisen myynnin ammattilaista. Päätoimipaikkamme sijaitsee Vantaalla ja varastomme sijaitsee Espoossa.

Beijer Oy
osa Beijer Tech
konsernia

0
Tuotteen valikoima
0
Vuoden kokemuksella
0
Tytäryhtiötä Pohjoismaissa

Beijer Tech konserni tarjoaa meille ison yrityksen edut mutta samanaikaisesti olemme joustavia ja asiakaslähtöisiä!

Yli 90 vuoden historia

Tengströmin perhe perusti Oy Hyllos Ab:n vuonna 1928. Aluksi yhtiö toi maahan mm. kukkasipuleita ja suuntautui sitten tekniseen maahantuontiin. 1950-luvulla yhtiö oli jo merkittävä toimittaja Suomen valimoteollisuudelle. Hyllos edusti mm. Albertus Werke GmbH:n tuotteita sekä ruotsalaisen G & L Beijer Ab:n valimoteknistä osastoa. 

Vuonna 1975 Hyllos myytiin ruotsalaiselle G & L Beijer Ab:lle ja vuonna 1982 Hylloksen nimi muutettiin G & L Beijer Oy:ksi. Vuonna 2010 Beijer Alma osti Beijer Techin. Kesällä 2010 yrityksemme nimi muutettiin Beijer Oy:ksi. Vuodesta 2019 lähtien Uudenmaan Murskaus Oy on ollut osa Beijersiä ja KTT Tekniikka Oy:stä on tullut Beijer Oy:n tytäryhtiö.

Beijer Oy historia

KTT Tekniikka

KTT Tekniikka Oy on vaihdehuollon ja teollisuuden kunnossapidon ammattilaisia.
Lisätietoja KTT:n palveluista saatte heidän omilta nettisivuiltaan www.ktt.fi.

Laatu ja ympäristöasiat

Vastuu ihmisistä ja ympäristöstä on luonnollinen osa yhtiömme strategiaa. Lue lisää mitä yhteiskuntavastuu merkitsee meille Beijer Tech CSR julkaisusta. Konsernin talous ja kestävyysraportti on luettavissa ja ladattavissa Beijer Alman sivuilta.

Tilaajavastuu logo

Luotettava kumppani

Olemme mukana Vastuu Group (tilaajavastuu, luotettava kumppani) palvelussa sekä henkilökunnaltamme löytyy myös kuvalliset veronumerolla varustetut henkilökortit.

Yhteinen työpaikka

Turvallisuuden hallinta yhteisellä työpaikalla edellyttää tilaajayrityksen ja toimittajayritysten välistä toimivaa yhteistyötä. Beijer Oy:n henkilökunta on suorittanut Työturvallisuuskortti koulutuksen ja käynyt ensiapukoulutus kurssin.

Beijer Tech konserni

Beijer Oy kuuluu Beijer Tech konserniin, jonka tavoitteena on tarjota korkealaatuisia tuotteita, jotka auttavat asiakkaitamme kehittämään kilpailukykyään ja parantamaan tuottavuuttaan. Beijer Tech konsernin liikevaihto on noin 100 miljoonaa euroa. Konsernin yritykset toimivat 15 toimipaikassa Suomessa, Ruotsissa, Norjassa sekä Tanskassa ja konsernissa työskentelee yli 300 työntekijää Pohjoismaisesti. Beijer Tech konserni tarjoaa meille ison yrityksen edut mutta samanaikaisesti olemme joustavia ja asiakaslähtöisiä. Tutustu Beijer Tech konserniin.

Beijer Alma konserni

Beijer Tech on osa Tukholman pörssissä NASDAQ OMX listattua Beijer Alma konsernia. Beijer Alma konserniin kuuluu myös jousivalmistaja Lesjöfors AB sekä kaapelivalmistaja Habia Cable AB. Beijer Alma konsernin liikevaihto on noin 400 miljoonaa euroa ja henkilöstöä on noin 2700. Tutustu Beijer Alma konserniin.

Etsimme yrityksiä

Yritysostot ovat tärkeä osa Beijer Tech konsernin kasvustrategiaa. Konsernin yritysostojen tausta-ajatuksena ei ole saavuttaa nopeata tuottoa vaan näemme yritysostot pitkäaikaisena investointina. Yleensä Beijer Tech konserniin liittyvät yritykset jatkavat toimintaansa vanhalla omalla brändillään ja pyrimme vain kehittämään yrityksen toimintaa ja säilyttämään edellisen omistajan ylläpitämän yrityskulttuurin.

Etsimme hyvin hoidettuja yrityksiä joilla on selkeät arvot, ja ihannetilanteessa korkea markkina-asema omalla toimialueellaan. Beijer Tech konsernin yritykset toimivat laaja-alaisesti eri teollisuuden aloilla. Tämän hetken pääalueita ovat tekninen tukkukauppa, kunnossapito, omien tuotteiden sekä alihankintavalmistus ja kiinteistöautomaatio. Yrityksen toiminta kansainvälisillä markkinoilla, vahva kasvupotentiaali ja monipuolinen asiakas- ja tuotekirjo ovat positiivisia seikkoja, mutta eivät välttämättömyyksiä etsimillemme yrityksille.

Beijer Tech konsernin yritysosto strategia

Etsimme pääsääntöisesti yrityksiä joiden liikevaihto on noin 5 miljoonan euron ja 30 miljoonan euron väliltä. Tapauskohtaisesti myös liikevaihdoltaan pienemmät sekä suuremmat yritykset ovat kiinnostuksemme kohteena. Viime aikoina olemme toteuttaneet useita yritysostoja. Monissa tapauksissa ostamiemme yrityksien perustajat ja omistajat ovat jääneet Beijer Tech konserniin töihin uusiin rooleihin yrityksien ja henkilöiden omien halujen ja tarpeiden mukaan. 

Mikäli suunnittelette myyvänne yritystoimintanne, älkää epäröikö ottaa meihin yhteyttä. Olemme varmoja että löydämme yrityksellenne ja työntekijöillenne hyvän ympäristön Beijer Tech perheessä.

Tarvitseko apua tuotteiden tai teknisten ratkaisujen kanssa?
Ota yhteyttä, olemme alan ammattilaisia!

Vieritä ylös
Haluatko lisätietoja tai tarjouksen tuotteistamme?

Myyntiimme ja tekninen neuvontamme palvelee teitä!

BEIJER OY
09-615 20 550
info(at)beijers.fi

KIVENMURSKAUS
Kim Fjäder

044-505 5678
kim.fjader(at)beijers.fi

KIVENMURSKAUS, KAIVOSALA
Marko Keränen
Haluatko lisätietoja tai tarjouksen tuotteistamme?

Myyntiimme ja tekninen neuvontamme palvelee teitä!
Haluatko lisätietoja tai tarjouksen tuotteistamme?

Myyntiimme ja tekninen neuvontamme palvelee teitä!

BEIJER OY
09-615 20 550
info(at)beijers.fi

PINTAKÄSITTELY
Tero Wahlstedt

0500-776 444
tero.wahlstedt(at)beijers.fi

PINTAKÄSITTELY, KIILLOTUS
Anne Lauronen

050-475 4554
anne.lauronen(at)beijers.fi

LÄMPÖKÄSITTELY
Janne Huhta

050-305 5972
janne.huhta(at)beijers.fi

Haluatko lisätietoja tai tarjouksen tuotteistamme?

Soita meille tai lähetä viestiä!

Beijer Oy
Puhelin 09-615 20 550
Sähköposti info@beijers.fi